Kokemus vauvan menettämisen jälkeisestä hoidosta on 281 vastaajan selvitys lapsensa myöhäisessä raskaudessa, synnytyksessä tai lapsivuodeaikana menettäneiden hoidosta. Selvityksen tarkoituksena oli selvittää, onko vauvansa menettäneiden hoitokokemuksissa puutteita ja löytyykö hoitopoluissa erityisiä kohtia, joihin olisi syytä kiinnittää huomiota.
Selvitys osoittaa, että siinä missä kokemukset lapsen menetyksen yhteydessä saadusta sairaalahoidosta ovat kohtuullisen hyvät, jälkihoidossa näyttäisi kokemusten mukaan olevan paljon puutteita. Erityisesti henkisen toipumisen tuki vauvansa menettäneille sekä tuki seuraavassa raskaudessa näyttää potilaiden kokemusten mukaan riittämättömältä.
Tällä hetkellä kokemukset vauvansa menettäneiden jälkihoidosta vaihtelevat selvityksen mukaan kovasti henkilöstä toiseen, mahdollisimman hyvästä kokemuksesta kärsimystä lisäävään. Selvityksen tekijät toivovat, että hoitosuositusten, -polkujen ja -käytäntöjen kehittämisellä ja parhaiden käytäntöjen levittämisellä näitä kokemuksia voitaisiin parantaa ja tuoda lähemmäs toisiaan.
Selvityksen rohkaiseva havainto on, että vauvansa menettäneiden hoidossa syntyy jo nykyisellään erinomaisia kokemuksia. Niinpä on olemassa suuri potentiaali niiden levittämiseen.
Alla on tarkempi yhteenveto selvityksen tuloksista sekä linkki koko selvitykseen.
Kooste Kokemus vauvan menettämisen jälkeisestä hoidosta (02/2021) -selvityksen keskeisimmistä tuloksista:
Vastaajina selvityksessä oli 281 vauvansa myöhäisessä raskaudessa, synnytyksessä tai lapsivuodeaikana lapsensa menettänyttä ympäri Suomen. Vastaajat tavoitettiin lapsimenetysten sosiaalisen median vetaistukiryhmistä.
Vastaajat kokivat tuen henkiseen toipumiseen merkittävästi huonommaksi terveydenhuollon piirissä kuin tuen fyysiseen toipumiseen. Vain n. 50 % vastaajista koki löytäneensä psyykkiseen toipumiseen tarvitsemansa tuen, ja löydetyn tuen lähteet olivat usein terveydenhuollon järjestelmän ulkopuolella.
Vastaajien kokemusten mukaan menetysperheiden tilanne huomioidaan sairaalahoidossa melko hyvin, mutta jälkihoidossa huomattavasti huonommin. Kaikkien vastaajien kokemus menetystilanteen kohtaamisesta jälkihoidossa oli NPS-suositteluindeksillä mitattuna -31 %, kun sairaalahoidon kohdalla se oli vaikeasta aiheesta huolimatta nollan tuntumassa.
Puutteellisella toipumisella ja mahdollisilla terveydenhuollon järjestelmän toiminnan takia syntyneillä kerrannaistraumoilla on hintansa. 75,5 % kyselyn vastaajista olivat olleet puutteellisen työkykynsä vuoksi poissa työelämästä yli 1 kk ja 22 % heistä yli 7 kk ajan (äitiyslomia ei ollut tässä luvussa mukana).
Vauvansa menettäneet kokivat myös tuen seuraavassa raskaudessa puutteelliseksi. Eniten vaille kaipaamansa tukea kokivat jääneensä myöhäisen keskenmenon kokeneet, geneettisen raskauden keskeytyksen läpi käyneet sekä kätkytkuoleman kokeneet.
Selvityksessä kokemuksia kartoitettiin myös terveydehuollon erva-alueittain, ja niiden väliltä löytyi selkeitä eroja suhteessa kokemuksiin sekä tutkittujen menetystapojen hoidossa että hoidon vaiheissa ja ulottuvuuksissa
Parhaiten apua henkiseen toipumiseensa kokivat saaneensa TYKS-alueella hoidetut ja huonoiten OYS-alueella hoidetut.
Vastaajien kokemus henkilökunnan ammattitaidosta ja empatiasta menetysperheen kohtaamisesta on paras HYKS-alueella (+2,7 %) ja huonoin OYS-alueella (-30,6 %).
Selvityksen avoimissa vastauksissa nousivat ongelmallisimpana esiin tilanteet, joissa terveydenhuollon ammattilainen ei pysty kohtaamaan menetysperhettä emotionaalisella tasolla tai joissa menetysperheen tilanteeseen ei ole jälkihoitokohtaamiseen tultaessa lainkaan perehdytty. Parhaimmissa kokemuksissa taas terveydenhuollon ammattilaiset näyttäytyivät korvaamattomana apuna menetyksen käsittelyssä ja siitä toipumisessa.